Tie etelään kohti Koh Kongia alkoi lupaavasti, mutta joidenkin kymmenien kilometrien jälkeen häipyi navigaattoreista.
Risteyksissä kyselemämme tie ei puolivälin jälkeen noudattanut myöskään mitään karttaan piirrettyä viivaa. Uudehkoksi muuttunut kapea tie kierteli hillitöntä serpentiiniä ja pian löysimmekin itsemme padolta. Padon läheisyydessä oli pätkä betonitietä.
Betonitie tuli tien haaraan, jossa mitä selkein kyltti osoitti Koh Kongiin pois betonitieltä pienehkölle metsätielle. Yllättävän huono tie ajattelin. Se laskeutui alas vuorelta ja saavuimme risteykselle sillan kohdalle.
Mies risteyksessä neuvoi ajamaan sillan yli. Me ajoimme ja kahdeksan hitaahkon kilometrin jälkeen löysimme itsemme umpikujasta, hylätystä lauttasatamasta – tästä on varmasti joskus mennyt lautta Koh Kongiin, nyt siellä ei ollut ketään.
Ajoimme takaisin sateen kastelemien notkuvien puiden lehvästöjen lomitse ja lähdimme sillalta toiseen suuntaan. Siellä oli toinen silta ja betonitietä. Kohta saavuimmekin toiselle padolle.
Tie vaihteli hiekasta betoniin ja välillä puolibetoniin eli toinen kaista oli betonoitu ja toinen punaista kuravelliä. Tätä ajelimme kolmisen kymmentä kilometriä.
GoProni ei rytkytystä kestänyt vaan varsi katkesi, onneksi mukana on varavarsi. Siitä loppui myös akku ja vara-akku oli tyyjentynyt parissa päivässä taskussani.
Lopulta saavuimme Koh Kongiin ja on todettava, että olipa onni, että tajusimme jäädä puoliväliin yöksi.
Cafe Laurent hoiti tulo-oluiden, päivällisen ja sateenpitojuomien tarjoilun – illalla tuli nimittäin varsin näyttävä ja kuuluva ukkosmyräkkä kaatosateineen.
