Toinen matkapäivä ei sujunut yhtä hyvin.
Prepaid SIM-kortti oli syönyt koko sijoittamani kymmenen dollaria aamuun mennessä. Vatsani oli sekaisin, ihan vetenä.
Söin silti aamiaisen läheisessä guesthouse-tyyppisessä ravintolassa. Menin puhelin kauppaan valittamaan. Useiden puheluiden tekstiviestien jälkeen onnistuin samaan kuukauden nettisopimuksen viidellä dollarilla ja sijoitettua kaksikymmentä dollaria lisää saldoon.
Ehdin viimehetkellä istunnolle. Ihan kuraa. Ja kas kummaa: netti oli lakannut toimimasta, enkä saanut sitä kotikonstein toimimaan.
Pakkasin, yritin maksaa liian kuluneella kahdenkymmenentaalansetelillä, ajoin takaisin puhelinkauppaan. Hekin olivat avuttomia ja useiden yritysten jälkeen he neuvoivat menemään operaattorin toimistoon.
Löysin paikan yllättävän helposti. Selitin jälleen mikä mielestäni on vikana, siis tilini heidän tietojärjestelmässä. Tekivät kuitenkin samat operaatiot kuin minä ja puhelinkauppiaat. Ei auttanut. Myivät minulle uuden SIMmin vaikka vanha mielestäni toimi. Ei auttanut. Kokeilivat toisella iPuhelimella. Ei auttanut. Lopulta soittivat päämajaan ja tilini tietojärjestelmässä siistittiin. Heti alkoi toimimaan. Uuden kortin jouduin kuitenkin maksamaan – yhden dollarin. Aikaa kului puolitoista tuntia.
Täytätytin tankin ja lähdin ajamaan yhtä Kambodzan kauneimmista teistä kohti Phnom Penhiä.
Sadan kilometrin jälkeen pysähdyin oluelle. Juttelin englantilaisen ekoturistipariskunnan kanssa.
Viisikymmentä kilometriä myöhemmin lähdettyäni tankilta huomasin, etten näe hyvin B-tripin lukemaa. Silmälasini olivat jääneet taukopaikalle. Siis ihan kunnon optikon kaksiteholasit.
Sadan kilometrin lisämatka ei innostanut, joten jatkoin matkaa. Pidin toisenkin oluttauon.
Lopulta Phnom Penhissä ajoin suoraan tuttuun moottoripyörävuokraamoon. Emäntä oli paikalla ja soitti monta puhelua lasieni jäljittämiseksi – onneksi olin ottanut kuvan ekoturismimainoksesta ja muistin ravintolan sijainnin metrien tarkkuudella. Tuloksia ei vielä saatu.
Zekkasin itseni vuokraamon ja perinteisen baarialueen vieressä olevaan Flamingos-hotelliin.
Etsin uusia lukulaseja ja poikkesin muutamalle oluelle.
Auringon laskettua kävin vaihtamassa puhtaat vaatteet ja palasin sveitsiläiseen ravintolaan syömään gordon bleun – ja kirjoittamaan tämän.
Yllättäen ilta jatkui. Ensimmäisellä Kambodzan matkalla ollut Jarkko lähetti viestiä ja hetken kuluttua olimmekin uusiutuneen Shanghai-baarin kattoterassilla... hiukan yli aamuyhteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti