Ajoimme pohjoiseen kohti Laosin rajaa Mekongin itäpuolta. 50 kilometrin jälkeen käännyimme hiekkatielle kohti putouksia. Kymmenkunta kilometriä pientä hiekkatietä suoraan Mekongin rantatöyräälle ja pettymys oli edessä: ei mitään putouksia!
Ajelimme mitä hauskimman riipurillan yli jatkoimme aivan rannan tuntumassa vielä vajaat kymenen kilometriä pohjoiseen kunnes rajavartijoiden puomi tuli vastaan. Jäimme tauolle. Mitään putouksia ei ollut lähipiirisssä. Veneellä kuullema pääsisi jotain pieniä putouksia katsomaan, kenties delfiinejäkin?
Tankkasimme ja ajoimme yleisön toivomuksesta saman pienen polun takaisin riippusillalle, jonka ylittäminen moottoripyörällä on hiukan haastavaa, jos silta lähtee keinumaan. Urpo ajoikin Villen perässä ja melkein ulos sillalta.
Sitten kuin ommituksen jäljiltä olevaa asfaltiia takaisin Stung Trengiin. Ostimme Villen pyörään lisää öljyä torilta ja ajelimme rantatöyrää pitkin Mekongille ja pari kilometria edelleen eelään – eesämme oli uusi uljas silta yli Mekongin.
Ei moottoripyöriä veneeeseen, ei pehmeää jiekkaa, ei mutakkoja, ei eksymisiä, ei ohdakkeiden rikkirepimiä vaatteita, ei kaatumisia, ei epätoivoa, vaan sillan yli täyttä laukkaa ja uutta asfalttia alusta loppuun yhtä siltarumputyömaata lukuunottamatta.
Tbäng Mäncheyssä majoituimme tuttuun Heng Hengiin, joka 2008 oli uusi ja nyt varsin kulahtanut. Söimme vastapäisessä uudessa ravintolassa matka. Toistaiseksi parasta khmer-ruokaa. Joimme muutaman oluen ja Spyn ja painuimme pehkuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti